Puhoksella sijaitseva Alaturka on ilman ajanvarausta palveleva parturiliike. Berberikulttuuria edustava parturi hallitsee vaativat parranajotekniikat ja tekee myös nuorille herroille mieluisat kampaukset.

Saunabaari on Kansanasuntojen kiinteistöihin kuuluva entinen yleinen sauna. Arkkitehti Viljo Revellin 1951 suunnittelma rakennus palveli aikanaan 500 kylpijää per ilta. Nykyisin yläkerros on asukkaiden käytössä Asukastalona. Talossa on juhla- ja kokoustilat, harrastustiloja sekä asukaskahvila.
Keväällä vietetään Hanamia, kirsikankukkajuhlaa, ja syksylläkin loistaa punaisine puineen.
Riihimäen bussikatokset saavat keväällä 2019 kylkiinsä taideteoksia. Maalausurakan toteuttaa yhdessä nuorten kanssa Riihimäen kaupungin nuoriso-ohjaaja Pete ”Hende” Nieminen, joka on myös tunnettu graffititaiteilija. Maalaukseen osallistuu noin 30–40 yli 12-vuotiasta riihimäkeläisnuorta.
Lähiöfestin pop-up-tilana Riihimäen Peltosaaressa on Tellari, pieni olohuonemainen paikka ostarilla. Lähiöfest Riihimäki -tapahtumassa sen edustalla voi haistaa ainakin lettujen tuoksun… Tule piipahtamaan myös ennen festaria – paikkaa pitävät Peltosaaren Raketin Arja Taskinen ja Paula Susitaival.
Riihimäen Lähiöfestiä juhlitaan koko päivän ajan Peltosaaren koululla, jolle jätetään samalla lämpimät jäähyväiset. Lähiöfest Riihimäen aikataulu Pidätämme oikeuden muutoksiin Koulupäivä …
Lähiöfest tulee mukaan Granipäivään! Lähiöfest kommer till Granidagen! (muutokset ohjelmaan mahdollisia, mm. säävarauksen vuoksi) Aamulla / På morgonen: klo 7–9 …
My2050 on kaikille avoin ja ilmainen seikkailupeli, jonka teemana on ilmastonmuutos. Pelissä pelaajat seikkailevat oikeassa kaupunkiympäristössä Espoon keskuksessa tai Helsingin Töölönlahdella liikkuen. Peliaikaa on tunti. Peli sopii kaikille nuorista aikuisiin. Peliohjeet pelin verkkosivuilta.
Avoimet ovet pitkäaikaistyöttömille espoolaisille. Uutta virtaa ja uusia ideoita oman elämän hallintaan.
Tervetuloa tutustumaan Suomenojan työ -ja oppimiskeskuksen työpajoihin. Tarjolla: kahvia, arvontaa ja tutustumiskierroksia.
Lähiöfest-viikon arki-iltoina kaupunginosissa kiertää ESPOO-LIVE! Talk show’t puhuvat suoraan akuuteista joukkoistamalla valituista aiheista, ja työpajat etsivät paikallisia ratkaisuja, millä kaupungista tehdään parempi. Kiinnostunut järjestämään ohjelmaa? Kysy lisää: info(at)lahiofest.fi

Pop up -järjestötilassa pääset tutustumaan asuinalueesi järjestötoimintaan ja voit viettää aikaa niin kuin missä tahansa muussakin asukastilassa – kuullen, kokien ja osallistuen. Rakenna unelmiesi järjestötila legoista. Pop up -järjestötilassa vain mielikuvitus on rajana!

Suur-Kauklahden asukasfoorumi ja Kauklahti-seura järjestävät kulttuurikävelyn Åminnen alueen historiaan. Kävelyn vetää Espoon kaupunginmuseon lehtori Jenni Siltainsuu.
Torstaina 26.9.2019 klo 18-19 lähtöpaikkana Kungsgårdsskolanin piha (tiedot vielä tarkentumassa. ks. www.kauklahti.fi )
Kansainvälinen ‘People-Driven City’ järjestetään Dipolissa Otaniemessä. Toista kertaa järjestettävä seminaari tuo yhteen kaupunkikehittämisen huippuja. Yhteistyössä ovat mukana mm. Aalto-yliopisto, Arkkitehtuurin tiedotuskeskus ja Lähiöfest-kumppanit. Liput nyt myynnissä: Eventbrite
Talk show metrossa kahden kaupungin välillä. Puhetta kaupungista Vuosaaresta Matinkylään ja takaisin. Aiheet, puhujat ja tarkat ajat ilmoitetaan lähempänä tapahtumaa. Seuraa FB:ssä @lahiofest Event ‘Metro-live 28/9’
Actonin kädenjälki oli tärkeä osa Kivenlahden 1990-lukua. Acton johdattaa kaupunkiympäristöön taiteilijakävelyllä la 28.9. Lähtö klo 12 Espoonlahden uimahallin pääovelta. Acton maalaa uusintatyön 1990-luvulta Espoonlahdenrannan alikulkutunneliin Espoo-päivänä la 31.8. Tervetuloa seuraamaan!
Espoon kaupunki avaa Tori-tapahtuman Matinkylään Tiistilän kouluun syyskuun viimeisenä lauantaina. Kaikille avoin yleisötapahtuma huipentaa koko Lähiöfest2019-viikon Espoossa. Lähiöfest 2019 Toritapahtuman …
Kävely johdattaa ikonisen puutarhakaupungin ytimeen. Tule tutustumaan Tapiolan historiaan sekä vanhaan ja uuteen arkkitehtuuriin oppaan johdolla. Lähtö Näyttelykeskus WeeGeen pääovelta. Vapaa pääsy. Kävely on osa Design+WeeGee -tapahtumaa. Kuva: Teuvo Kanerva / EKM.
Olarin kaupunginosan rakentamisen aloittamisesta on tänä vuonna kulunut 50 vuotta! Juhlassa on ohjelmaa kaikenikäisille: Lars Lönnqvistin valokuvanäyttely, askartelua ja pihapelejä, kulttuurikahvila, koulun musiikkiluokat, Innovarch Oy:n esitys koulun korjauksesta, historiakatsaus, Olarin räppileidit, kaupunginjohtaja Mäkelän tervehdys, OVO:n esitys ja paljon muuta! Taustavoimina mm. Olari-Seura ry, Olarin kansalliset seniorit ry, MLL:n Etelä-Espoon osasto, Olarin eri partiolippukunnat, Olarin seurakunta, Päivänkehrän koulun musiikkiluokat ja OVO Olarin Voimistelijat sekä yksityiset olarilaiset. Tilaisuus on maksuton.
Kierroksella kuulet Länsimetron asemilla sijaitsevista taideteoksista, arkkitehtuurista ja alueen historiasta. Mukaan mahtuu 30 henkilöä. Osallistujille suositellaan HSL:n lippua. Lähtö Näyttelykeskus WeeGeeltä. Koerros päättyy Matinkylän asemalle. Vapaa pääsy. Kuva Dina Hasan / EMMA
Ongelmia tai kysymyksiä kirjastonkäytöstä? Etsitkö luettavaa, mutta kaikki mielekäs on jo perattu läpi? Haluaisitko aloittaa lukuharrastuksen uudestaan, mutta et oikein tiedä mistä aloittaa? Tervetuloa tutustumaan kirjaston nykypalveluihin ja kokoelmiin matalalla kynnyksellä.
Myynnissä tauluja , koruja , kortteja , hiustuotteita sekä paikalla livemusiikkia (säävarauksella)
Tervetuloa mukaan pelailemaan erilaisia pihapelejä kirjaston edustan kentälle. Ohjaajana kirjastolainen. Mukana myös lekkimielinen kilpailu, jossa parhaat palkitaan. Sään salliessa pelit ulkona, sateen osuessa pelit virtuaalisesti PlayStationilla kirjaston sisällä.
Esittelyssä uusi kutsukyyti -palvelu, joka toimii Espoon itäosissa arkisin kello 7–21. Palvelun tarkoituksena on tarjota uusia liikkumisen ratkaisuja etenkin matkaketjujen ensimmäisille ja viimeisille osuuksille. Palveluntarjoaja ViaVan on Euroopan johtavia kutsuohjattujen liikkumispalveluiden toteuttajia. Kutsukyyti tilataan sovelluksella ja avajaistarjouksena kyyti maksaa 2 euroa 15. lokakuuta 2019 asti. Matkan hinta näkyy sovelluksessa ennen matkan varaamista.
Paikalla kutsukyyti -bussi ja ViaVanin ja HSL:n edustajia. Kerromme palvelusta ja jaamme promootiokoodin sisältäviä flaijereita ja muuta mukavaa!
Terveysluontopolku on luontopolku jonka rasteille on ”tiivistetysti” kerätty luonnon terveysvaikutuksia. Olari-Seura ry järjestää opastetun kävelyn Olarin terveysluontopolulla. Polku n. 2,4 km pitkä – kokonaisuudessaan kävelyä kertyy vajaa kolme kilometriä. Kävelyn kesto on n. tunti. Polku kulkee Espoon keskuspuiston Kokinmetsässä olevia pikkupolkuja pitkin, joten se ei ole esteetön. Mahdollisuus omien eväiden nauttimiseen. Kokoontuminen Olarinkadun ja Ylimäentien kulmassa olevalla parkkipaikalla. Polku on opastettu, joten myös omatoiminen tutustuminen on mahdollista.
Kävelyretki jolla tutustutaan Perkkaan lähes 500 vuotta vanhaan historiaan. Oppaina tilan viimeisen isännän perilliset. Kävely perustuu Leppävaara-seuran julkaisemaan tuoreeseen historiakirjaan “Leppävaaran ytimessä”. Kokoontuminen ja lähtö Perkkaan asukaspuistossa, Majurinpolku 3.